sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Säästäkää Kumpulanlaakso!

Kaupunki haluaisi rakentaa joukkoliikennekadun läpi Kumpulanlaakson viheralueen. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa jo toisen kerran, koska ympäristöviranomaiset eli Uudenmaan ELY-keskus pitää ehdotusta lain vastaisena ja hankkeena joka tuhoaisi Kumpulanlaakson kulttuurihistorialliset arvot. Olen samaa mieltä. Yleiskaavassa pääosa Vallilanlaakson alueesta on merkitty kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi alueeksi. Miksi tämä hanke halutaan sitten tehdä? Kaupunki perustelee hanketta sillä että joukkoliikennekatu on tarkoitus rakentaa entisen satamaradan paikalle. Pöllömpikin ymmärtää että kaksisuuntaiselle bussiliikenteelle tarkoitettu asvaltoitu katu ei mahdu noin ahtaalle alueelle. Uuden kadun rakentaminen vaatii raskasta rakentamista, joka muuttaisi koko alueen luonteen. Tämä todetaan kaupunginhallituksen esityslistallakin. Näin kallis investointi pelkästään Kumpulan kampuksen tai bussiliikenteen tarpeisiin on liian kallis. Mistä on kyse? Veikkaukseni on että Kumpulanlaakson joukkoliikennekatu halutaan asemakaavaan jotta Hermannin rantatien jatko Mäkelänkadulle ja Pasilaan olisi mahdollista joskus tulevaisuudessa. Muuten on vaikea ymmärtää esimerkiksi sitä miksi Hämeentien sillan eteläpuolella oleva arvokas tontti on jätetty joutomaaksi. Asian voi todentaa valokuvista. Joukkoliikennekatu maksaa 10-15 miljoona euroa. Tälle rahalle löytynee parempiakin käyttökohteita kuin puiston päällystäminen asvaltilla. Kadun sijaan voisi rakentaa viherratikkalinjan joka kulkisi Hakaniemi-Kalasataman kautta Pasilaan ja vaikka siitä Ruskeasuolle ja Pitäjänmäkeen. Lisäys 7.6.2012: Valtuusto hylkäsi Vallilan joukkoliikennekadun asemakaavan 6.6.2012 äänin 42-42 (puheenjohtajan ääni ratkaisi).

3 kommenttia:

  1. Hei
    käy tutustumassa sivuihin www.puistojenpuolesta.info ja kuuntele radio-ohjelma tänään 14.5.klo 19.30 taajuudella 100.3 (uusinta lauantaina klo 17.30).
    Terveisin
    Eeva-Liisa Broman

    VastaaPoista
  2. >>>>>>>> Joukkoliikennekatu maksaa 10-15 miljoona euroa. Tälle rahalle löytynee parempiakin käyttökohteita kuin puiston päällystäminen asvaltilla. Kadun sijaan voisi rakentaa viherratikkalinjan joka kulkisi Hakaniemi-Kalasataman kautta Pasilaan >>>>>>>>>>>

    Miten ja mistä siis mielestäsi Kalasatamasta Pasilaan tulisi tuo liikenneväylä rakentaa ?

    Mielestäni ongelma ei siinä, onko päällyste asfalttia vai vihreää asfalttia. Tämähän olisi lähinnä pelkkää kosmetiikkaa, enkä juuri piittaa kosmetologeista .

    Jos laaksoon tulee tie, tarkoittaa se harmonisen ja turvallisen ulkoilureitin menettämistä alueen pohjoispuolella, haittaa mökkiläisille sekä haittaa alueen muutenkin harvenevalle siili-, sammakko ja hyöteispopulaatiolle. Oli kyseessä ratikka tai bussi, ne liikennöivät laaksossa muutaman minuutin välein aamuvarhaisesta iltamyöhään, joka päivä.
    Kulttuurimaisemasta puhumattakaan.

    Vallilanlaakso on pohjoisen kantakaupungin Kaivopuisto - tai sen pitäisi olla sellainen. Näyttää vain siltä, että tietyt päättäjät haluavat rankaista seudun asukkaita ja kulkijoita yhä uusilla läpikulkuteillä - ihan kuin entisissäkin ei olisi jo tarpeeksi.

    Pro Valkanlaakso -ryhmä

    http://www.facebook.com/groups/61760277138/

    VastaaPoista