tiistai 2. maaliskuuta 2010

Asuntolautakunnan esityslista 2.3.2010

Asuntolautakunnassa 2.3. Zahra Abdulla ja Vesa Peipinen

Esityslistalla on mm. seuraavia asioita:
Lausunto opiskelijoiden hätämajoituksesta. Lausunnossa kerrotaan että opiskelijoiden asuntotilanne kriisiytyy
syksyisin, jolloin hätämajoituksen tarve kasvaa. HYY:n mukaan hätämajoitusta tarvitsevat mm. kansainväliset opiskelijat. Viime syksynä sosvirasto järjesti hätämajoitukseen tilan. Espoo ja Vantaa eivät ole osallistuneet hätämajoituksen järjestämiseen. Ylioppilaskunnat haluaisivat kunnan järjestävän hätämajoitusta. Esittelijä toteaa että asian hoitaminen vaatii yhteistyötä eri tahojen välillä ja lausunnossa kannatetaan sitä että
Helsinki käynnistäisi neuvottelut pääkaupunkiseudun kuntien ja ylioppilaskuntien kanssa ratkaisun löytämiseksi. Lausunnossa todetaan myös että opiskelija-asuntoja on rakenteilla aika paljon lisää Helsinkiin. Onko tästä lisäajatuksia?

Lisäksi listalla lausunnon antaminen joistakin korkotukihankkeista Asuntorahastolle (ARA). Tähän asti ollaan puollettu kaikkia hankkeita. Tästä on ollut keskustelua, ARA ei ole hyväsynyt joitakin ylihintaisia hankkeita ja
pyytänyt Helsinkiä olemaan kriittisempi.

Perusuomalaisten Antti Valppaan & co valtuustoaloite koskien vuokra-asuntojen vuokrasopimuksia koskevista määräyksistä. Allekirjoittaneet esittävät että vuokrasopimuksiin tulisi lisätä määräys parvekkeiden siivouksesta, kuten uudessa osakeyhtiölaissa, jolla ehkäistään vahinkojen syntymistä taloyhtiöille. Esittelijä toteaa että tästä on jo ohjeistusta olemassa.

Lisäksi listalla aika paljon valituksia hylätyistä korjausavustuhakemuksista, puutteellisia hakemuksia tai määräajan jälkeen saapuneita. Niille ei voi oikein mitään.

Lisäksi hyväksytään asukasvalintoja, parisataa iloista asukasta siirtyy
kaupungin hyvin hoidettuhin ja tasokkaisiin kaupungin vuokra-asuntoihin asumaan. Tervetuloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti